Aloitetaan sunnuntaista 6.9. jolloin olin Jannikan kanssa taas ponien luona.
Päätimme liikuttaa ponit niin, että minä ratsastaisin Masalla ja Jannika tulisi kärryillä Murun kanssa.
Päästyämme tallille haimme ponit sisälle, harjasimme ne ja laitoimme varusteet joita tarvitsimmekaan.
Lähdimme tuttuun suuntaan eli peltotietä päin ja kuusikon kohdalla alaoimme ravailla kuten tavallisesti. Kävelimme ja ravailimme jonkin aikaa paitsi Masa rikkoi välillä laukalle ;), pian olimme kuitenkin jo peltotiellä ja paras osuus odotti eli laukat!
Masa oli laukassa hieman tahmea eikä olisi oikein halunnut liikkua, mutta kerran kun näpäyttää kunnolla raipalla niin alkoi poni liikkua. Otin myös yhdessa vaiheessa jalustimet pois ja sain annettua perimmin pohjetta. Poni toimi silloinkin paremmin. Laukkailimme siinä kunnes oli pienen käyntipätkän aika ennen ylämäkeä. Yritin Masalla äkkilähtöä eli käynnistä suoraan reippaaseen laukkaan, mutta eipäs se onnistunutkaan :D. Laukan nostoon tarvitsin vähän raippaa ja pyysin ponia eteenpäin. Ennen ylämäkeä poni kuitenkin kiihdytti ja meni ylämäen ylös todella hienosti!
Ylämäen jälkeen emme kääntynetkään takaisin kotia päin vaan jatkoimme oikealle. Kävelimme jälleen hetken ja ravailimmekin vähän. Otin Masalla myös oikein reipasta ravia eikä poni kertaakaan oikestaan rikkonut laukalle. Käännyimme kuitenkin aika pian takaisin kotiin päin ja otimme jälleen vähän laukkaa. Menimme tällä kertaa vähän rauhallisemmin ja pienemmän pätkän.
Kun saavuimme siihen kohtaan mistä käännyimme oikealle eli peltotien ylämäen kohdalle päätimme kääntyä takaisin peltotielle. Siinä otimme ravia ja laukkaakin vielä vähän. Masalla yritin käynti nostoa joka onnistui kuin onnistuikin mutta pieniä raviaskelia tuli, noh onnistuipas kuitenkin x).
Viimeisellä laukkapätkällä Muru menikin kärryjen kanssa edellä vaikka normaalisti tulisi perässä.
Otimme sitten siinä järjestyksessä ravia ja laukkaa, Masa innostuikin todella paljon ja lähti melkeinpä käsistä :D... En saanut poniin mitään kontrollia, sillä se vain laukkasi ja laukkasi kunnes oli omastamielestään tarpeeksi kaukana Murusta että voi pysähtya x). Tuossa kovassa laukassa se vetikin parit pukit mutta ainakin hauskaa oli ja pysyin kyydissä! :)
Talliin päästyämme annoimme poneille kivennäiset, veimme tarhaan, annoimme heinät, siivosimme käytävän ja lähdimme.
Maanantaina 7.9. menimme poneilla vain pienen kävelylenkin taluttaen erilaisissa maastoissa ;). Molemmat menivät hienosti jopa vesilätäköistä jotka ovat olleet poneille ongelmana ainakin selästäkäsin :D...
Torstaina 10.9. Oli tuntini ratsastuskoululla. Menin Prinsessalla joka on todella kiva!
Tunnilla teimme aluksi pohkeenväistöjä molemmilla pitkillä sivuilla puomin yli ja tätä jatkettiin ravissakin molempiin suuntiin. Prinsessa ei ravissa oikein halunnut väistää, joten sain Helenalta raipan avuksi ja tein väistöjä parikertaa käynnissäkin. Alkoivat ne kyllä lopulta sujumaan todella hienosti!
Pian olikin jo aika nostaa laukkaa ja hyppäsimmekin pientä ristikkoa. Prinsessa meni ristikon nätisti, ja nosti laukankin ristikon jälkeen aina :3. Tunti meni kaikkiaan todella hyvin noita väistöjä lukuun ottamatta.
Prinsessa
Tänään perjantaina 11.9. tuli minulle hirveä halu päästä ratsastamaan :D. Päätinpä siis mennä Masalle. Tallille päästyäni pääsinkin heti taluttamaan kahta lasta jotka halusivat tulla ratsastamaan parikierrosta. Murulla ei ravailtu kavioista tuntuvan pulssin takia... :(
Päästyäni itse Masan selkään pyysin Johannaa laittamaan pari puomia kentälle jota tulisin.
Puomeja oli kaksi peräkkäin ihan suoralla uralla, sitten ympyrällä yksi ja yksi loivalla uralla.
Menin siirtymisiä ja yritin asettaa ja taivuttaa ponia parhaani mukaan. Siirtymiset menivät oikeastaan todella hyvin! Tein siirtymisiä puomien välissä ravi-käynti noin 4-6 askelta ja sitten ennen puomia takaisin raviin ja ravissa pyomin yli. Ympyrällä tein niin että yksi neljäsosa käyntiä sitten raviin, käyntiin, raviin jne. Tätä toisitn kunnes poni oli kuulolla mielestäni tarpeeksi.
Ravailin ja kävelin hetken ennen laukkaa. Laukan nostin käynnistä ja ravista, molemmat nostot onnistuivat hyvin! Laukkaa en oikein aluksi saanut jatkettua, mutta loppua kohden parani huomattavasti. Menin hetken myös naistensatulassa :D... Ja teinpäs maailmanympärysmatkankin :D. Kävelin pitkät loppukäynnit ponin mennessä todella hienosti :3.
Tästä kuvasta huomaa kuinka istun kyyryssä... Pitää vain yrittää muistaa ja yrittää kaikkensa jotta pysyisi paremmin pystyssä... Vinkkejä?
Johanna oli siis mukanani tallilla ja sainkin pariin otteeseen huomautusta istunnastani, joka on tosiaan hyvä asia haluankin että minulle sanotaan suoraan jos teen virheitä ja että ne korjataan. Parempaa istuntaahan tässä olen hakemassa.
Kiitos Johannalle näistä kuvista joissa ratsastan Masalla :33.
Kommentteja saa laittaa liittyen ratsastukseen, mitä pidit postauksesta tai ihan mistä vaan! :)